22
MAR
11.00
D-pojat (2008-09), D-pojat tiikerisarja

JyLe Karpaasit - Salamat - Laihia, AK ja Nurmo - Nurmo ja Tiikerit  

Laihian monitoimitalo ja Tanelinrannan koulu

Hyviä tuloksia D-pojilta

Otteluraporttia

Salamat nappasivat tänään neljä erävoittoa Nurmosta! Vastustajina siellä oli Nurmon Jymy ja Kokkolan Tiikerit. Matka alkoi Salamoilla klo 7.30 loskaisella ajokelillä. Pysähdys tehtiin jo tutuksi tulleella Ähtärin nesteellä, jota voisi pian pyytää toimimaan yhteistyökumppaninamme, sillä pojat tykkäävät aina tyhjentää heidän herkkuosastoa.

Tanelinrannan koululle saavuttiin hyvissä ajoin, joten ulkona käppäilylle ja lämmittelylle löytyi hyvin aikaa. Pelien alettua oli tunnelma siis jo katossa ja voittoja lähdettiin hakemaan. Ensimmäisen peli Nurmon Jymyä vastaan toi pojille kaksi erävoittoa, mutta tiukkaa vääntöä peli oli alusta loppuun. Seuraavaan peliin lähdettiin ehkä vähän väsyneempänä, sillä pelin laatu oli muuttunut huomattavasti. Kokkolan Tiikereistä saatiin kuitenkin myös kaksi erävoittoa, joka toi Salamoille lohkovoiton.


Karpaasit taas vierailivat Laihialla ja ottivat kolme voittoa omista peleistään, joka nosti heidät A-poolin ykköseksi Vastustajina heillä oli Laihia, Alahärmä ja Nurmo. Alahärmää vastaan käytiin tiukka taisto, jossa oli myös osasyynä, että peli oli aamun ensimmäinen. Herättyään kunnolla päivään pääsivät JyLen pojat niskan päälle ja taistelivat 2-1 voiton AK:sta. Seuraavat kaksi peliä Nurmon Jymyä ja Laihian Lujaa vastaan olivat myös pojille voitokkaita ja molempien lopputulokseksi kääntyi 2-0. Takaisin lähdettiin hyllykallion pizza buffan kautta ja siellä törmättiinkin tuttuihin, joiden pelit olivat päättyneet vähän myöhemmin. Tutuilla tässä tapauksessa tarkoitetaan JyLen Salamoita.

Molempien joukkueiden vatsat täynnä lähdettiin kohti Jyväskylää ja nautittiin matkustamisesta. Kokonaisuudessaan takana siis antoisa sunnuntai D-pojille.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista