20
MAA
18.00
Miehet 2-sarja, Miesten 2-sarja

JyLe - VaLePa   3 - 0

Huhtasuon Yhtenäiskoulu

JyLe-miehet kohtaa VaLePan

Sunnuntaina on taas KOTIPELIPÄIVÄ!

Tällä kertaa pelataan poikkeuksellisesti Huhtasuon Yhtenäiskoululla ja peli käynnistyy klo 18.00.

Vastaan asettuu VaLePan 2-joukkue, jonka JyLe kävi muutama viikko sitten kaatamassa Sastamalassa luvuin 3-0. Luvassa nuorten joukkueiden vääntö.

JyLellä on käynnissä ehjä harjoitusviikko, missä on keskitetty erityisesti puolustuspelin kehittämiseen.

Tervetuloa kannustamaan, kahvio palvelee ja arpajaiset ovat myös tarjolla!

#jyleperhe

VaLePa kaatui 3-0

Sunnuntai iltana Jyle-miehet sai vastaansa Valepan ja peli pelattiin Huhtasuon koululla.

Ensimmäiseen erään lähdettiin hyvillä lämmöilla, erä eteni kuitenkin todella tasaisesti, koska teimme järkyttävästi omia virheitä. Erän lopussa kuitenkin keräsimme itsemme ja ensimmäinen erä Jylelle 25-20.

Toinen erä oli tasapainoisin oman pelin kannalta, se jatkui tasaisesti tilanteeseen 9-9 asti, kunnes omilla hyvillä suorituksilla ja vastustajan muutamalla virheellä saimme kaulaa. Erä kotiin 25-15.

Kolmas erä oli selvästi heikoin, koska teimme vastustajalle jopa 19 pistettä. Siitä huolimatta kairasimme erän 28-26 ja pelin 3-0.

Erityismainta Aleksi Oksaselle joka pääsi takaisin pelikentälle loukkaantumisen jälkeen ja näytti mahtavaa hihaosaamista takakentällä.

JyLen parhaaksi valittiin Niko Lehtosalo, joka kirjailli edellä olevan raportin. VaLePan parhaaksi valittiin Ville Vainio. Palkintoraadin muodosti loukkaantumisen takia sivussa ollut Niko Korhonen. Palkinnot tarjosi Foodin (käy ostoksilla verkkokaupassa koodilla JYVASLENTIS, saat 15 % alennuksen).

JyLen tehokkaimmat olivat:

  • Matias 13/+8
  • NikoL 13/+2
  • Otto 11/+9

Ensi sunnuntaina JyLe matkaa Oripäähän lohkoa ilman tappioita johtavan OU:n vieraaksi

Tilastot

3 - 0

VaLePa
25 - 2025 - 1528 - 26

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista