
Sunnuntaina pelataan ylemmän jatkosarjan viimeinen ottelu, kun JyLe matkaa Jymyn vieraaksi Nurmoon. Jatkosarja ei ole mennyt Jyleltä aivan parhaimmalla mahdollisella tavalla ja niinpä viimeisen ottelun panoksena on vain pelaamisen riemu. Jymy sen sijaan on voittanut kaikki pelaamansa viisi ottelua ja johtaa sarjaa. Se on näin ollen myös varmistanut pääsynsä jatko-otteluihin.
Pelaajista Krista Kämppi kommentoi tulevaa:
- Minulla on odottavaiset fiilikset kauden viimeistä peliä kohtaan. Haluan, että jokainen pelaaja joukkueestamme ottaa kaiken irti viimeisestä pelistä sekä nauttii pelaamisesta täysillä.
- Sunnuntaina lähdetään Nurmoon pelaamaan omaa parasta peliä ja katsotaan mihin se riittää.
Sunnuntaina N2 viimeinen ottelu tällä kaudella siis Nurmossa Keski-Nurmon koululla klo:16.00 ja Solidsportissa.
#jyleperhe
Kuva: Ari Hyvönen

Tänään pelattiin viimeinen 2-sarjapeli Nurmossa. Matkaan lähdettiin 7 pelaajalla, mutta se ei menoa haitannut.
Ensimmäinen erä lähti käyntiin tasaisesti, mutta erän loppua kohden vastustaja kovensi otteitaan ja voitti erän 25-19.
Nenäverenvuoto-operaatio keskeytti ensimmäisessä erässä eräpallotilanteessa pelin ja vuotoa tyrehdytettiin vielä toisessakin erässä. Koska vaihtopelaaja ei ollut, Kristan ei auttanut muu kuin laittaa tuppo nenään ja jatkaa peliä💪. Kaikkien keskittyminen oli kuitenkin alkuerässä hukassa ja vastustaja pääsi 15-3 johtoon. Hyvien syöttöputkien kautta saatiin lopulta oma peli hallintaan ja hyvä kiri aikaiseksi. Erä vastustajalle 25-20.
Kolmanteen erään lähdettiin hakemaan uutta alkua peliin. Kentällä fiilis oli katossa saimme ja pelin kulkemaan. Tasainen erä meille 21-25.
Neljännessä erässä jatkettiin samalla kaavalla. Kovat syötöt purivat ja erä meille 17-25.
Viides erä oli edelleen hyvää tekemistä, mutta vastustaja kovensi otteitaan. Erä vastustajalle 15-10 ja koko ottelu 3-2.
Tänään kentällä näkyi pelaamisen ilo🤩 Nyt pidetään peleistä pieni tauko ja treenataan ahkerasti kohti A-tyttöjen välieriä!
#jyleperhe
Kuva: Ari Hyvönen
