1
JOU
18.00
M2, Miesten 2-sarja

JyLe - LiVo  

Liperin yläkoulu, Ylämylly

Liperiltä tylyt hyvänyöntoivotukset vierasjoukkueelle

Kapeahkolla rosterilla sunnuntaihin lähtenyt JyväsLentis kärsi ottelun alussa kylmän suihkun, kun selvästi virkeämmällä pelipäällä ollut kotijoukkue LiVo karkasi nopeasti 9-2-johtoon. JyLe heräili kuitenkin kunnioitettavasti loppuerään ja tuli jopa tasoihin erän loppuvaiheessa. Lopulta kotijoukkue vei kuitenkin pidemmän korren.

Toinen erä oli mainio näytös JyLen hyökkäys- ja puolustusosaamisesta, kun pallot jäivät Liperin salin kovaan lattiaan huomattavasti tehokkaammin kotijoukkueen puolelle. Tässä vaiheessa oli melko selvää, että 3-1-voitolla lähdettäisiin palailemaan takaisin kotia kohti.

Kolmas erä oli kuitenkin kuin edellisen vastakohta, kun JyLen hyökkäykset kariutuivat kerta toisensa jälkeen ja Liperi sai ohitettua vierasjoukkueen torjunnan kovalla prosentilla. Viiden erän taistelu taitaa olla jälleen illan agenda.

Noh, eipä ollut, sillä Liperi sai pidettyä pelinsä kasassa, eikä vierasjoukkue saanut lopulta kunnon kiriä aikaiseksi oman tasonsa alle olleella pelillään. Pukuhuoneessa oli hiljaista ottelun jälkeen. Mitä ihmettä juuri tapahtui...

Keskitorjujana sunnuntaina pelanneen Niko Pennasen hyvin ottelua kiteyttänyt kommentti: "Meidän pitäis käydä joukkueella Särkänniemessä, että saataisiin riittävä annostus vuoristoradoista".

Ottelun parhaina palkittiin Liperi Volleyn Veikka Vasarainen (19p) ja JyväsLentiksen Vertti Poikonen (18p)

Ensi sunnuntaina pelataan Kortetalolla tiukkaakin tiukempi kamppailu lohkon kärjessä olevaa Kouvolan Lentopalloilijoita vastaan. Nyt keskitytään treenaamiseen ja pidetään huoli siitä, että KoLe-57 pistetään hikoilemaan viikonloppuna.