3
MAA
17.30
Naisten 1-sarja, Naisten 1-sarja

JyLe - KoLe-57  3 - 0

Gradia Viitaniemi D-sali

JyLen naisille 3-0 voitto runkosarjan viimeisessä kotiottelussa

JyLe ei antanut Kouvolan Lentopalloilijoiden yllättää itseään, vaan otti kolme pistettä eräpistein 25-21,25-12,25-18. Ensimmäinen erä eteni tasaisissa merkeissä, kunnes JyLe paransi omaa peliään, ja KoLe puolestaan sortui virheilyyn. Toista erää JyLe hallitsi selkeästi, ja myös kolmannessa erässä JyLe jätti KoLen taakseen alusta alkaen.

JyLen hakkuri Heta Rissanen seurasi peliä edelleen penkiltä käsi kipsissä, ja myös yleispelaajaosastolla lepuutettiin kuumetoipilasta Milla Aaltoa. JyLe on onnistunut kuitenkin pitämään pelinsä kasassa Hetan loukkaantumisesta ja flunssakierteestä huolimatta. Pelaajat tekevät parhaansa pelipaikalla kuin pelipaikalla, ja taistelevat loppuun saakka. KoLe-pelissä keskipelaaja Siiri Vehmanen sai komennuksen hakkurin paikalle, ja hän paransikin peliään jatkuvasti pelin edetessä. JyLen parhaana palkittiin keskipelaaja Anniina Peltonen, joka onnistui hienosti sekä verkkopelissään että syöttöruudussa. Myös yleispelaaja Tiina Pöytäniemi pelasi mainion pelin. KoLen parhaana palkittiin Veera Salomäki.

JyLe pelaa tulevana viikonloppuna runkosarjan kaksi viimeistä peliään vieraskentillä Joensuussa, jonka jälkeen alkavat pudotuspelit. Ensimmäinen puolivälieräottelu pelataan Jyväskylässä joko 16.3. tai 17.3.

Kuva: Ari Hyvönen

Tilastot

3 - 0

KoLe-57
25 - 2125 - 1225 - 18

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista