JyLe-junioreille menestystä alueSM-kilpailuissa
Julkaistu: 01.10.2020 00.00

JyLe-junioreille menestystä alueSM-kilpailuissa

Syyskuun kahtena viimeisenä viikonloppuna pelattiin C- ja B-ikäisten alueSM-turnaukset. JyLe-junnut olivat totuttuun tapaan vahvasti edustettuina Lännen joukkueissa.

C-ikäisten turnaus pelattiin Salossa. Lännen poikien 1-joukkue sijoittui toiseksi ja 2-joukkue seitsemänneksi. Tyttöjen 2-joukkue oli 4. ja 1-joukkue 6. Matias Siika-aho valittiin poikien All Starsiin. Lisäksi sekä tytöissä että pojissa valittiin vuonna 2006-syntyneiden 25 pelaajan ns. maajoukkueripariryhmät. JyLe-tytöistä mukaan valittiin Henni Bruce, Krista Kämppi ja Helmi Rantala sekä pojista Viljami Mäyrä. JyLe-pelaajista mukana turnauksessa olivat myös Sanni Siika-aho, Jasmin Storck, Ella Rantakangas, Konsta Luttinen, Elias Nuija ja Viljami Poikonen. JyLe-valmentajista Lännen joukkueita valmensivat Tuulevi Piesanen, Essi Tuomola ja Pentti Siika-Aho.

B-ikäisten turnaus pelattiin puolestaan Kauhajoella ja Lännen 1-joukkueet ottivat voitot sekä pojissa että tytöissä. #jyleperhe oli vahvasti edustettuna etenkin poikien joukkueessa, kun Otto Keinonen, Oskari Murtoniemi, Aleksi Oksanen, Mikko Rintala ja Nikke Suominen olivat joukkueessa. Lisäksi Roope Haapoja pelaa ensi kaudella JyLen B-pojissa. Otto, Mikko ja Roope valittiin turnauksen All Starsiin. Tytöissä Ella Kotonen oli Lännen 1-joukkueen runkopelaajia. Lännen 2-joukkueissa oli kolme JyLe-pelaajaa: Niko Pennanen ja Matias Siika-aho sekä Emma Vesterinen. Lisäksi Etelän B-pojissa pelasi kaksi JyLe-tulokasta Niko Lehtosalo ja Barnapas Sivonen. JyLe-valmentajista Sami Oksanen kuului poikien voittajajoukkueen valmennustiimiin.

Seuran uusimmat