​Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2021
Julkaistu: 31.12.2021 16.04

​Puheenjohtajan katsaus vuoteen 2021

Vuosi vaihtuu uuteen ja on aika tehdä katsaus vuoteen 2021. Takana on toinen peräkkäinen erikoinen vuosi. Koronapandemia on vaivannut maailmaa toista vuotta peräkkäin, muutokset ovat olleet nopeita koko yhteiskunnassa ja myös urheiluseuran arki on muuttunut välillä nopeasti.

Vuosi 2021 alkoi koronarajoitusten vallitessa, harjoittelu oli junioreilla helmikuun kahden viikon taukoa lukuun ottamatta mahdollista, mutta kevään pelit jäivät kesken kaikilta joukkueilta. Harrastajamäärissä oli kevään aikana havaittavissa valitettavasti pientä laskua.

Naisten 1-sarjatoiminnasta jouduttiin taloudellisista syistä luopumaan toukokuussa. Uusia tekijöitä taustoihin ja talousvaatimusten täyttäjiksi ei löytynyt, joten seuran hallituksen oli tehtävä valitettava päätös.

Kesän toiminta oli taas mahdollista, kun koronatilanne helpotti ja rajoitukset poistettiin. Kesäkuun alun Power Cup tosin siirrettiin jo hyvissä ajoin heinä-elokuun vaihteeseen ja lopulta JyLestä mukana oli seitsemän joukkuetta. Biitsitoiminta lähti käyntiin toukokuun lopussa ja oli tuttuun tapaan aktiivista läpi kesän. Viikkobiitsiä pelattiin joka viikko, junnujen biitsikoulu pyöri viikottain läpi kesän ja muutama leiri järjestettiin eri tasoisille harrastajille. Kesäkuussa järjestettiin junnujen SM-osakilpailu kolmipäiväisenä. Heinä-elokuun vaihteessa oli vuorossa JNBT-kiertuun osakilpailu. Jo totutusti molempien turnauksien järjestelyt onnistuivat JyLe-perheen talkooporukalta erinomaisesti ja saivat kehuja osallistujilta. Kesän aikana lentopalloharjoituksia pyöritettiin heinä-elokuussa ja ohjelmassa olivat kaksi lentisharjoitusta ja yksi fysiikkaharjoitus.

Biitsin junioreiden SM-kiertueelta tuli JyLe-pareille menestystä läpi kesän. SM-finaaleihin selvitti tiensä neljä paria ja lisäksi kolme pelaaja muista seuroista olevien pariensa kanssa. SM-finaaleista tuloksena oli neljä mitalia. Tyttöjen U14-sarjassa Maija Paakkunainen ja Emmi Sutinen sekä poikien U18-sarjassa Otto Keinonen ja Aleksi Oksanen ottivat SM-hopeaa. SM-pronssia ottivat tyttöjen U16-sarjassa Henni Bruce ja Sanni Siika-aho sekä poikien U18-sarjassa Niko Lehtosalo. Otto Keinonen ja Aleksi Oksanen edustivat Suomea U18-sarjan EM-kilpailuissa, joissa yhdellä voitolla ja tappiolla tuloksena oli 33. sija.

Lentiskausi 21–22 laitettiin käyntiin elokuussa ja onneksi koronan vaikutuksesta pelaajamäärän pudotus oli varsin pieni. Harmittavasti pienimpiä harrastajia ei mukaan tullut ihan normaaliin tapaan. A-tyttöjä lukuun ottamatta kaikkiin juniorisarjoihin lähti JyLe-joukkue ja A-tyttöjen osalta tehtiin päätös panostaa 2-sarjapeleihin. Miehissä lähdettiin 2-sarjaan entistä nuoremmalla joukkueella.

Pelit lähtivät hyvin käyntiin kaikilta joukkueilta koronasuosituksia ja -ohjeistuksia noudattaen. Vuoden vaihtuessa JyLen juniorijoukkueet ovat historian parhailla sijoituksilla, kun neljä joukkuetta, B-tytöt sekä A-, B- ja C-pojat, aloittavat tulevan vuoden A-poolissa eli neljän parhaan joukossa. Lisäksi C-tytöt ovat pelanneet hyvin ja nousseet vähitelleen pooleissa ylöspäin. Mini-ikäisten peleissä tulee normaaliin tapaan voittoja ja tappioita sekä huikeaa kehitystä pelitaidoissa. Suuren suosion on saavuttanut tyttöjen harrasteryhmä, jonka koon kasvulle salivuorotilanne aiheuttaa ongelmia.

Juniorilentopallomaajoukkueiden toiminta on pyörinyt läpi vuoden ja jyleläiset ovat totutusti olleet hyvin mukana. Kahdeksan pelaajaa on osallistunut eri ikäluokkien maajoukkueleirityksiin ja Sanni Siika-aho valittiin leiritysten jälkeen EM-karsintajoukkueisiin kahteen kertaan: toukokuussa U16-ikäluokassa ja joulukuussa U17-ikäluokassa. U17-karsinnoista tuloksena oli EM-kisapaikka ensi kesälle. Lännen aluejoukkueissa JyLe-edustus oli myös jo totutusti vahvaa: C-ikäisissä mukana oli 9 pelaajaa ja 2 valmentajaa ja B-ikäisissä mukana oli huimat 12 pelaajaa.

Valitettavasti koronatilanne heikkenee nyt vuoden lopulla ja tammikuun toiminta on taas vaarassa. Pelejä joudutaan jo varmasti siirtämään ja myös vanhimpien pelaajien treenejä on jo peruttu. Toivottavasti tilanne helpottaisi ja voitaisiin palata normaalitoimintaa mahdollisimman pian.

Valmennuspäällikkö on ollut JyLe-perheeseen haussa viime keväästä lähtien, valitettavasti sopivaa osaajaa ei ole vielä löytynyt. Paikka on edelleen auki ja toivotaan, että löydämme sopivan henkilön kehittämään JyLe-toimintaa mahdollisimman pian.

Kiitän koko JyLe-perhettä menneestä vuodesta! Kiitos myös kaikille JyLe-perheen yhteistyökumppaneille! Toivotan meille kaikille menestyksekästä uutta vuotta!

Mikko