28
MAR
16.00
Miehet 2-sarja, Miesten 2-sarja

PuijoWolley - JyLe   2 - 3

Kuopio, Neulamäen koulu

Miehille taisteluvoitto Kuopiosta

Tänään matkasimme Kuopioon Puijo Wolleyn vieraaksi melko pienellä kokoonpanolla. Suurin osa joukkueesta oli eilen A- turnauksessa, mutta se ei päälle päin näkynyt. Ensimmäinen erä eteni hyvin tasaisesti alusta loppuun asti, kunnes saimme katkaistua erän lukemin 27-25. Toisessa erässä meillä oli ongelmia syötön pitämisessä ruudussa ja kotijoukkue veikin erän 25-19.

Kolmanteen erään lähdimme sisuuntuneena ja saimme omat syötöt pysymään kentässä ja muillakin osa-alueilla peli kulki hyvin, erä meille 25-19. Neljäs erä muistutti hyvin paljon ensimmäistä erää, mutta erän lopussa oli tässä erässä kovempi PuWo lukemin 27-25. Viides erä pelattiin 9-9 tilanteeseen asti tasaisesti, mutta sitten saimme parannettua omaa peliä vielä hieman ja voitimme erän 15-10 ja koko ottelun 3-2.

Tiivistettynä kaikilla sujui peli tänään hyvin, ja vaihtopenkiltä löytyi hyviä syöttöjä ja paikkausta vastaanottoon. Voitolla nousimme PuWon ohi toiselle sijalle lohkossamme.

Raportoijana parhaaksi valittu Oskari Marjakoski (13/+11).

Ensi lauantaina syksyn viimeinen kotipeli, kun KempeLe tulee Viitaniemeen.