Kuortane kuittasi kotonaan 3-2 voiton

1.4.2018


Tiukka kamppailu päättyi jatkopalloilla Kuortaneelle

Osat olivat kääntyneet lauantain pelistä sunnuntaina toisinpäin, kun Kuortane painosti kovalla syötöllään JyLen vastaanottoa. JyLen vastaanotto parani loppua kohden, mutta syötöllä ei saatu riittävästi horjutettua Kuortaneen vastaanottoa, joka toimi huomattavasti lauantaita paremmin. Lisäksi JyLe virheili omassa syötössään, joten Kuortane oli selkeästi edellä pelin hallinnan kannalta tärkeässä syöttö-vastaanottopelissä.

Kuortane pelasi ensimmäisen erän alkupuoliskon vahvasti, mutta JyLe kuroi eron kiinni ja vei erän loppuun saakka vahvoilla suorituksilla voittaen erän 22-25. Toisessa erässä Kuortane oli puolestaan lopussa vahvempi, ja se voitti erän 25-22.  Kolmannessa erässä Kuortane pommitti syötöllään JyLen reilun johdon kiinni, ja JyLe menetti erän selkeästä johtoasemasta huolimatta jatkopalloilla 27-25. Neljäs erä oli JyLen hallintaa, eikä Kuortaneen annettu edellisen erän tapaan tulla lähelle missään vaiheessa, vaan JyLe voitti erän 14-25. Viidennessä erässä tehtiin pisteitä vuorotahtiin jatkopalloille saakka, mutta lopulta Kuortane vei erässä pitemmän korren pistein 16-14.