18
JOU
16.15
A-pojat , A-pojat

Isku - JyLe   

Lempäälä

A-pojat nousivat takaisin A-pooliin

A-pojat A-pooliin!

Valmentajat valitsivat Eliaksen turnauksen parhaaksi Jyleläiseksi ja hän raportoi peleistä näin:

"Matkasimme lauantaina Lempäälään pelaamaan B-poolin turnausta. Rintalan Mikko palasi joukkueen vahvuuteen vuoden kuntoutuksen jälkeen. Vaikka Mikko ei vielä ihan täysissä voimissa ollutkaan, niin hän esiintyi hyvin kentällä.

Ensimmäinen peli oli KaPoa vastaan. Ensimmäinen erä lähti yskien käyntiin, mutta löysimme oman pelimme ensimmäisen erän puolivälillä ja täten otimme kohtalaisen selvän erävoiton. Toisen erän alussa löysimme hyvän pisteputken ja olimme hyvin mielin erässä sisällä ja voitimme sen, joten 2-0 -voitto pelistä.

Lempoa vastaan eka erä oli mukavaa rallattelua ja voitto tuli hyvällä pelillä. Toisessa erässä olimme häviöllä jonkin verran, mutta kairasimme erävoiton ja täten tuloksena 2-0 -voitto.

Kolmas peli oli Iskua vastaan ja olimme jo varmistaneet nousun A-pooliin, joten peliin lähdettiin rennoin mielin. Ensimmäinen erä oli tiukka, vaikka peli ei ollutkaan kovinkaan hyvää. Hävisimme erän ja toinen erä olikin kokonaan Iskun. Peli Iskulle siis 2-0."

Eliaksen hyvä pelinrakentelun ja syöttämisen lisäksi liberohommat jakaneet Viljami ja Matias onnistuivat.

A-poikien pelit jatkuvat A-poolin kotiturnauksella 29.1.2022. Jyväskylään saapuvat silloin Viesti, VaLePa ja Isku.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista