Vertti Poikosen turnausraportti Liperin reissusta:
Ravitsevan aamupalan jälkeen pojat saapuivat perille Liperiin.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui OsVa/YNM. Peli alkoi aika tasaisesti, mutta JyLe oli kuitenkin jo muutaman pisteen päästä koko ajan paripistettä niskanpäällä. Eränlopussa JyLe sai vaihteen silmään ja voitti erän 25-17. Toinen erä alkoi JyLen pojilta vahvasti päästen heti karkumatkalle erän alussa. Pojat pitivät saman vaihteen koko erän ajan silmässä ja voittaa toisen erän myös 25-17.
Ruokatauon jälkeen vastaan asettui LiVo. Ensimmäinen erä alkoi hyvin samoissa merkeissä miten edellinenkin peli meni eli JyLe oli koko ajan pari pistettä niskan päällä. Erän lopussa JyLe saa pelin rullaamaan entistä paremmin voittaen erän 25-16. Toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä, mutta sitten LiVo sai pelin kulkemaan ja pääsee karkumatkalle. JyLen kiristä huolimatta LiVo saa pidettyä johtoasemansa ja voittaa erän 20-25. Kolmannessa erässä LiVo jatkaa vahvaa peliänsä ja pääsee karkuun jo erän alussa. Tähän ei pystynyt enää JyLe mitään kiriä kehittelemään ja häviää erän 9-15 ja näin ollen ottelu päättyy LiVon voittoon erät 1-2.
JyLen päivän viimeinen peli alkaa heti edellisen perään ja vastaan asettuu JoU. Peli alkaa todella tasaisissa merkeissä, kunnes JyLe saa oman vahvan pelinsä taas rullaamaan ja onnistuu kerryttämään johdon pistein 21-11. JyLen vahva esitys päättyy erän voittoon lukemin 25-14. Toinen erä mennään yhtä matkaa JoUn kanssa tilanteeseen 17-17 asti, josta JyLe saa taas aiemmistakin peleistä tutun vaihteen päälle ja näin ollen voittaa erän 25-19 ja täten koko pelin 2-0.
JyLen B-pojat sijoittuvat lohkon toiseksi ja pelit jatkuvat D-poolin kotiturnauksensa 8.2. 🔥