JyLe C2:n kausi käyntiin Tassuturnauksen 4.sijalla
C2-tytötJulkaistu: 30.09.2024 11.14

JyLe C2:n kausi käyntiin Tassuturnauksen 4.sijalla

Uudistuneen CT 2 joukkueen kausi käynnistyi la 28.9 Perinteikkäässä Tassuturnauksessa Kauhajoella. Joukkueen rosteri on elänyt vielä viimeisten viikkojen aikana ja kaikilta osin ei olla päästy vielä koko joukkueen treenejä vetämään kuin muutamat. Viimeisen pelaajamuutos tuli juuri turnauksen alla, mutta CT 3:sta saatiin avuksi Neea Koponen, joka täyttikin paikkansa erinomaisesti. Joukkueen runkopelaajista Silja Rautiainen on parannellut nilkkavammaa viimeiset vkot.

Pitkä päivä lähti käyntiin kahdella alkulohkon pelillä. Ensimmäisessä pelissä kohdattiin Laihian Lujan Ksenon -joukkue. Liekö pientä aamu-unisuutta ollut vielä silmissä, kun vastustaja eteni aika nopealla aikataululla 1-5 johtoon. Aikalisällä saatiin ravisteltua itsemme hereille ja siitä eteenpäin erä etenikin tasaisissa merkeissä lähes loppuun saakka. Erän lopussa saatiin vahvoilla syötöillä otettua muutaman pisteen etumatka, erä meille 25-20. Toinen erä oli kauttaaltaan vahvaa meidän hallintaamme, erä meille 25-10 ja koko ottelu 2-0.

Toisessa ottelussa kohdattiin Lapuan Virkiä, joka kuritti meitä viime vuonna D-tyttöjen 6 vs. 6 sarjassa. Vaikeilla aloitussyötöillä saatiin pidettyä vastustajan terävät hyökkäykset kurissa. Erät meille 13-25 ja 19-25. Tästä sitten lähdettiin lohkovoittajina valmistautumaan iltapäivän toimitsijavuoroihin sekä edessä oleviin sijoitusotteluihin 1-4.

Välierissä vastaan tuli rakkaat "isosiskot" eli JyLe CT 1. Lataus purkaantui jo ennen peliä lievään jännitykseen ja peliä ei saatu missään vaiheessa kulkemaan omalla tasolla. Vastustajan erittäin vaikeat aloitussyötöt ja terävät hyökkäykset puhkoivat kenttäämme joka kulmalta. Peli ansaitusti siskoille 2-0 (25-10, 25-8).

Pronssiottelussa vastaan asettui Kauhavan Wisa ja hyvästä valmistautumisesta huolimatta pelin kuva oli hyvin saman kaltainen kuin välieräkin. Yksinkertaisesti vastus oli vaan vielä aivan liian kova meille eikä tankissa enää juurikaan ollut menovettä pitkän päivän kääntyessä jo kohti iltaa. Peli Wisalle 0-2 (6-25, 10-25).

Kovuutta ja kokemuksia sekä yhteishengen rakentamista lähdettiin hakemaan ja sitä myös saatiin. Sijoitukseen pitää olla todella tyytyväinen, taakse jäi kuitenkin monta joukkuetta kenelle vielä viime kaudella hävittiin. Tästä on hyvä jatkaa lauantaina 5.10 alkavaan sarjaan. Tervetuloa Harju C-saliin seuraamaan pelejä klo 11.00 alkaen.