B-poikien matka kävi lauantaina 11.11. C-pooliturnaukseen Sylvään koululle Sastamalaan.
Ensimmäisessä pelissä verkon toiselle puolelle asettui PuMan ykkösjoukkue. Hyvän lämpän siivittämänä peli lähti kulkemaan omalla tasollamme heti alusta alkaen, ja ensimmäinen erä päättyikin meidän hyväksi 25-20. Toisessa erässä jatkoimme siitä, mihin edellisessä jäimme ja hoidimme siitä voiton 25-17. Loppulukemat 2-0 meille.
Toiseen peliin Valepaa vastaan lähdimme täynnä itseluottamusta. Se myös näkyi tulostaululla, meidän voittaessa ensimmäisen erän vakuuttavasti 25-11. Toisessa erässä vastustaja sai hieman paremmin pelistä kiinni, mutta erä meille 25-21. Tämäkin peli siis suora 2-0 voitto.
Päivän viimeiseen peliin KaPoa vastaan teimme useampia muutoksia kokoonpanoon. Oman pelin käynnistäminen ei meinannut millään onnistua ja KaPo vei ensimmäisen erän 25-22. Toisessa erässä esityksemme oli vielä ensimmäistä tahmeampaa. Vastustajan sen sijaan parantaessa peliään oli tulos selvä heidän voittaessa erän 25-16 ja koko pelin 2-0.
Kahden hyvän ja yhden heikomman pelin seurauksena olimme lohkoykkösiä ja jatkamme pelejä B-poolissa kolmen viikon päästä kotiturnauksessa, siellä vastaamme asettuvat LPK, OsVa sekä Jankko. Tulkaahan kannustamaan meitä!
10.07.2024 14.30 | JyLe etsii valmentajia kasvavaan toimintaan, tule mukaan! |
07.07.2024 20.26 | Kauden 2023-2024 päättäjäisiä vietettiin Lewellillä 13.6. |
10.06.2024 11.15 | PowerCup 2024 pelattu Joensuussa! |
12.05.2024 14.34 | JyLe tarjoaa alkavana kesänä junioreille laajasti harjoitusmahdollisuuksia |
09.04.2024 06.46 | Vuosikokous pidetty, uusi hallitus järjestäytyi |
26.03.2024 08.30 | JyLen junioreille yhteensä 5 SM-finaalipaikka |