B-pojat jatkaa A-poolissa
B-pojatJulkaistu: 16.01.2024 22.35

B-pojat jatkaa A-poolissa

Lauantaina 13.01 pelattiin B-poikien A-poolin turnaus Kuopiossa. Elias Nuija ja Matti Kopf raportoivat peleistä näin:

"Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui PuWo. Ensimmäisessä erässä teimme aika paljon syöttövirheitä, mutta PuWo ei löytänyt omaa peliään, joten voitimme ensimmäisen erän 25-21. Toisessa erässä vähensimme syöttövirheitä ja pelasimme koko erän hyvin omaa peliämme, joten voitimme erän selkeästi 25-12. Näin ensimmäinen peli meille 2-0.

Toisessa pelissä vastaan asettui Kiisto. Ensimmäinen erä alkoi laiskasti ja ja kumpikin puoli teki paljon virheitä. Pääsimme kuitenkin eräpallo tilanteeseen 24-21, mutta Kiisto lopetti erän vahvasti ja voitti ensimmäisen erän lopulta 24-26. Toinen erä alkoi myös todella laiskasti ja annoimme Vaasalle hieman etumatkaa, mutta kirimme kuitenkin ja erä oli hyvin tasainen, kunnes saimme erän loppuun pienen putken ja voitimme erän 25-20. Kolmanteen erään mentäessä pelasimme hyvin omaa peliämme ja johdimme jo 13-4, tämän jälkeen Kiisto sai pitkän pisteputken ja kiri tilanteen 13-12:een, mutta voitimme erän vielä 15-12. Joten peli meille 2-1.

Kun kolmanteen peliin lähdettiin, olimme jo varmasti jatkamassa A-poolissa, joten kentällinen ja pelipaikat vaihtuivat ja ensimmäinen etr oli hakemista, kun OsVa B1 voitti erän 10-25. Toisessa erässä peli alkoi jo hieman kulkea, kunnes OsVa otti vähän pitemmän pisteputken ja voitti erän 18-25 ja vei näin pelin 0-2."

Pelit jatkuvat siis A-poolissa 3.2. ja turnaus pelataan Oulunsalossa.