
Kevätkausi starttasi D -poolin turnauksella lauantaina Kauhajoella.
Vastustajina ensimmäisessä pelissä tuttu Nurmon Jymy C2. Lähdimme päivään hieman erilaisella kokoonpanolla, kuusikon pelipaikkoja hieman muuttaen totutusta. Aamun ensimmäisessä pelissä näkyi aamukankeutta varsinkin vastaanotossa. Erän alku oli kaverille jo 6-0, kunnes saimme pelivireen päälle ja voitimme erän 25-21. Toinen erä oli tasainen, mutta hävisimme sen, erän loppuhetkillä vastustaja syötti ja puolusti meitä paremmin. Kolmas erä selkeästi kaverille, suurin puhti loppui heti erän alkumetreillä. Peli Nurmolle 2-1 (22-25. 25-22. 15-4). Mikä kuitenkin hienointa, olemme Nurmolaisia vastaan pelanneet jo useamman kerran viimeisten vuosien aikana ja nyt saimme kuitenkin heiltä ensi kertaa erän eikä se voittokaan kauas jäänyt.
Toisessa pelissä vastaan tuli meille uusi joukkue Oulunsalosta. Peli koko ajan hallussamme ja monipuolisilla ratkaisuilla saatiin palloa OsVan kenttään pisteiden arvoisesti. Peli meille 2-0 (25-16, 25-17) ilman suurempia hankaluuksia.
Kolmannessa pelissä tuttu vastus Karhu C1. Peli oli tosi tiukkaa vääntöä, pitkiä palloja sekä hienoja puolustuksia. Ihan kuten edelliselläkin kierroksella. Peli olisi voinut päättyä ihan kummalle vaan ja tulos olisi ollut varmasti oikeutettu toisinkin päin. Tällä kertaa Karhu ei nukkunut talviunta erien loppuhetkillä ja peli heille 0-2 (22-25, 24-26).
Kaikkineen päivä sujui hyvin ja paljon saatiin onnistumisia sekä kokemuksia uusista pelipaikkakokeiluista. Onnistumisia tuli paljon torjuntapelissä sekä loppuun asti yrittämisessä. Myöskin syöttöjen kautta saatiin taas paljon pisteitä tai vähintäänkin hankaloitettua merkittävästi kaverin pelaamista. Vielä hieman tasaisuutta otteisiin erien sisällä ja erityisesti terävyyttä ja sitä rohkeutta erien loppuhetkille, niin voidaan aidosti tavoitella jopa sitä finaaliturnauspaikkaa.
Yhdellä voitolla saamme jatkaa seuraavassakin turnauksessa D poolissa. Unelma elää.
| 11.01.2026 22.25 | U15 C1 -tytöillä tiukkaa taistelua Kauhajoella |
| 22.12.2025 22.10 | Helmi Alonen ja Väinö Nieminen maajoukkueleirille |
| 05.12.2025 14.33 | Lentiskoulu alkaa tammikuussa |
| 17.11.2025 16.57 | Vuosikokous pidettiin su 16.11.2025 |
| 06.11.2025 22.23 | Neljä JyväsLentiksen U15 nuorta mukaan maajoukkuetoimintaan |
| 31.10.2025 09.05 | Pläki ja Suvi mukaan JyLen organisaatioon |